Emily Brontë: Humiseva Harju

WSOY 1991  (Alkuperäinen julkaisuvuosi 1847)

Emily Brontën ainoa romaani kertoo Humisevan Harjun kahdesta asukkaasta; Catherinesta ja Heathcliffista, ja näiden intohimoisesta rakkaudesta. Kapinallinen Catherine on itsepäinen ja kiivasluonteinen, joka ei anna kenenkään komennella itseään. Hänen isänsä tuo eräältä matkaltaan Humisevaan Harjuun pienen tumman lapsen, Heathcliffin, jonka isä on löytänyt hylättynä Liverpoolin kadulta. Heathcliffista kasvaa isän suosikkilapsena karu ja luotaantunkeva, lähes täydellisen epämiellyttävä. Esiintyy toki kirjassa muitakin henkilöitä, mm. Nelly Dean, Humisevan Harjun taloudenhoitaja. Hän toimii myös kirjassa tavallaan kertojana, kertoessaan Rastalaakson kartanoon muuttaneelle vuokralaiselle hänen vuokranantajastaan Heathcliffista. Toinen kertoja kirjassa on juurikin tämä vuokralainen, herra Lockwood, joka on vuokrannut Rastalaakson kartanon omaa rauhaa kaivatessaan. Hän kuvailee olevansa pidättyväinen, haluton osoittamaan tunteitaan ja suopeuttaan.

”Hän ei ilmeisesti toivonut tungetteluni toistuvan. Siitä huolimatta aion mennä. On hämmästyttävää kuinka seuralliseksi tunnen itseni hänen rinnallaan.”

Kirjassa eletään suunnilleen vuotta 1750-1800. Humiseva Harju sijaitsee Pohjois-Englannin nummilla, varsin karussa ympäristössä. Itse rakennus sijaitsee erään nummen huipulla, ja siitä tulee sen nimikin.  Ulkoapäin rakennus näyttää vaikuttavalta, mutta sisällä sisustus on vaatimaton ja näyttää kuuluvan pikemminkin talonpojalle, kuin herra kartanonomistajalle. Toinen kirjassa esiintyvä paikka on Rastalaakson kartano, aiemmin Lintonin suvulle kuuluva, mutta jonka myöhemmin Heathcliff omistaa. Rastalaakson kartano on tyylikkäämpi, siinä on laaja puutarha, ja sisustus on tyylikäs, tai ainakin tyylikkäämpi kuin Humisevan Harjun.

”Huone ja huonekalut eivät olisi olleet lainkaan poikkeukselliset, jos ne olisivat kuuluneet vaatimattomalle pohjoisen talonpojalle, jolla on itsepintainen ilme ja jonka rotevat raajat esiintyvät edukseen polvihousuissa ja säärystimissä.”

Kirjan alussa Catherine Earnshaw elää Humisevassa Harjussa isänsä, äitinsä, veljensä Hindleyn ja palvelusväen kanssa. Isä lähtee pitkälle matkalle Liverpooliin, ja kotiin palatessaan tuo mukanaan pienen, tumman, hylätyn lapsen. Isä ihastuu täysin tähän Heathcliffiksi nimettyyn pikkulapseen, mihin lapset eivät ole lainkaan tyytyväisiä.  Myöhemmin Catherine ja Heathcliffistä tulee suorastaan erottamattomia, kurittomia kakaroita. Eräällä retkellään he päätyvät Rastalaakson kartanoon, Lintonien perheen kotiin. He jäävät kuitenkin kiinni, ja Catherine joutuu jäämään viideksi viikoksi heidän kartanoonsa. Palatessaan takaisin kotiin hän on täysin muuttunut, kurittomasta ja siivottomasta tytöstä hyväkäytöksiseksi nuoreksi naiseksi. Lisäksi hän on täysin ihastunut Lintonien perheen poikaan, nuoreen herra Edgar Lintoniin. Heathcliff ei tästä muutoksesta ole lainkaan iloinen. Myöhemmin Catherine kihlautuu ja menee naimisiin herra Lintonin kanssa, ja muuttaa tämän kanssa Rastalaakson kartanoon. Mutta kuten arvata saattaa, eivät Catherinen ja Heathcliffin tapaamiset kuitenkaan siihen jää.

”Me keräännyimme ympärille, ja Cathy-neidin pään ylitse näin vilauksen likaisesta, rääsyisestä, mustatukkaisesta lapsesta; se oli niin iso että se osasi sekä kävellä että puhua, kasvoiltaan se oikeastaan vaikutti vanhemmalta kuin Catherine, mutta kun se asetettiin seisomaan, se vain tuijotti ympärilleen ja toisteli yhä uudestaan jotain mongerrusta jota kukaan ei ymmärtänyt.”

Humisevan Harjun teemana on ehdottomasti kielletty rakkaus, ja jokseenkin myös suru.

Itse pidän kirjasta hyvinkin paljon, mutta mitään kovin kevyttä luettavaa se ei ole. Useimmat lauseet ovat pitkiä ja jotkut myös vaikeaselkoisia. Lähemmäs viisisataa sivuakin aiheuttaa tuskaa joillekin. Hahmot ovat kuitenkin kiehtovia, niin kovin karuja. Tarina on kuitenkin hyvin kiehtova, ja selvästi taitavan kirjoittajan kertoma. Kärsimättömille lukijoille kirja ei kovin hyvin sovi, mutta jos tarpeeksi jaksaa keskittyä, on Humiseva Harju varsin erinomainen kirja. Vaikka Humisevaa Harjua voisi kutsua rakkausromaaniksi, mikään erityisen siirappinen kirja se ei ole, ei todellakaan.